Vieraile Kuopiossa

    Vieraile Kuopiossa

    Kuopio on Pohjois-Savossa sijaitseva kaupunki, joka saaristolain mukaan on saaristo-osakunta. Kuopiossa on paljon vesistöä, vaikka se sijaitseekin Suomen mantereella pois merialueilta. Kuopio on hyvä esimerkki siitä, miksi Suomi on tuhansien järvien maa.

    Miksi Kuopioon kannattaa siis lähteä? Kuopiossa on nähtävyyksiä, sekä tietysti sieltä saa sitä alkuperäistä kalakukkoa. Kalakukko on paisti, jonka kuori on tehty ruistaikinasta ja sisälle laitetaan kalaa, sekä possua. Kalakukko valmistuu uunissa. Kalakukko ei tosiaan ole yleinen suomalainen ruoka, vaan kuuluu nimenomaan savolaisten herkkuihin.

    Kuopio on opiskelukaupunki, sekä tunnetaan monelta muultakin saralta. Matkailijalle Kuopio tarjoaa elämyksiä, mitkä jäävät varmasti mieleen. Sen lisäksi, että Kuopiossa on paljon vesialuetta, kuuluu kaupunkiin maaseutuakin runsaasti. Vesialueiden vuoksi luonnollisesti Kuopio on myös satamakaupunki.

    Venesatama onkin yksi niistä kauniista alueista, joissa kannattaa vierailla, jos on Kuopiossa käymässä. Kuopion nähtävyydet ovat suurimmalta osalta tärkeitä historiallisia kohteita, kuten kotimuseoita. Käymme tässä nyt läpi erilaisia nähtävyyksiä, joita Kuopiossa on.

    Kuopion nähtävyydet

    Kuopion yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä on Puijo. Kyseessä on mäki ja torni. Itse mäki on noin 150 metriä korkea, kun mitataan paikallisen Kallaveden pinnasta ja merenpinnasta taas 232 metriä. Torni itsessään on 75 metriä, mutta sen sijainti mäen päällä tekee siitä todellakin mahtavan paikan.

    Tornissa on näköalatasanne, josta pääsee ihastelemaan kaunista savolaista Kuopion maisemaa. Tietysti tornissa pääsee nauttimaan päivällistä panoraamaravintolassa. Puijoa ei kannata jättää väliin, mikäli olet reissussa Kuopiossa.

    Puijo ei ole pelkästään mäkeä ja tornia, vaan alueelta löytyy luonnollisesti hyppyrimäki, pujottelurinne ja jopa golf-kenttä. Kuopio on siis erinomainen paikka vierailla harrastusten parissa niin kesällä, kuin talvellakin. Lisäksi alueelta löytyy pesäpallostadion.

    Minna Canthin kotitalo, Kanttila, sijaitsee myös Kuopiossa. Tämän suomalaisen kirjailijan ja liikenaisen kotitalo on ollut kiistelty talo Kuopiossa, suurimalta osin siitä syystä, ettei siitä ole pidetty niin hyvää huolta ja se on päästetty rapistumaan. Siellä sisällä ei voikaan vierailla, mutta ulkopuolelta pääsee ihastelemaan.

    Kuopion nähtävyydet
    Kuopion nähtävyydet

    Kuopio on ollut monen muunkin merkittävän suomalaisen koti. J.V. Snellmanin kotimuseo on kuitenkin edelleen toiminnassa ja siellä pääsee vierailemaan. Talossa pääsee tutustumaan tämän kuuluisan suomalaisen filosofin ja kirjailijan kotikalustoon, sekä historiaan.

    Haminalahden Hovi on seuraava askel säilyneissä taloissa ja kotimuseoissa. Kyseessä ei ole mikä tahansa kotimuseo, vaan aatelisten von Wrightin veljesten sukutila. Kyseinen kartano on yksityisomistuksessa, mutta se on merkattu merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi.

    Kuopiosta löytyy tietysti useita museoita vielä näiden nähtävyyksien lisäksi, joissa on pysyviä ja vaihtuvia näyttelyitä. Kuopiossa on muun muassa luonnontieteellinen museo ja kulttuurihistoriallinen museo. Kuopiossa on historiassa tapahtunut paljon ja siihen historiaan kannattaa tutustua.

    Kuopion kaupungintalo on mielenkiintoinen rakennus, sillä sellaisiakaan ei Suomessa enää paljoa ole, saatikka rakennettu alun perin ollenkaan. 1800-luvun lopulla valmistunut kaupungintalo oli niin kallis, että sen budjetti oli omalla ajallaan yhtä paljon, kuin koko kaupungin kahden vuoden budjetti.

    Kuopiossa vieraillessa ei kannata unohtaa teatteria, kirjastoja tai tanssia. Kuopio tarjoaakin monenlaisia kulttuurielämyksiä vuoden ympäri ja niiden joukosta jokainen suomalaismatkailija löytää varmasti suosikkinsa. Kotimaan matkailu on noussut taas suosioon monesta syystä.

    Kotimaan matkailussa on monta etua. Erityisesti lasten kanssa on paljon helpompi lähteä matkalle omassa kotimaassaan, jolloin välimatkat eivät ole välttämättä niin pitkiä, ei tarvitse murehtia sopivan ruoan löytämisestä ja valuuttakin on sama. Kuopio onkin kotimaan matkailun helmiä, joissa kannattaa ehdottomasti vierailla. On tärkeää, että tunnemme oman kotimaamme hyvin ja osaamme arvostaa sitä.

    Luokat: Blog